Kalasoppa karpeista ja hiilareista
Hyvät naiset ja hiilarit! Suomalaisiin on iskenyt ruokavaliovillitys.
Tai ainakin se on iskenyt mediaan. Lehdet pursuavat mitä eksoottisimpia dieettejä ja niiden kyytipoikana liikuntaharrastuksia, joiden yhteydessä pitää erikseen kertoa, että ne ovat liikuntaa. On tanssia ja taistelulajia, naurujoogaa ja Method Putkistoa ja jos jonkinlaista kotiinmyytävää vempainta ja härveliä, joiden avulla pitäisi selluliitin ruveta häviämään, syvien poikittaisten vatsalihasten löytymään ja elämänlaadun kaikkinensa kohenemaan.
Ruokapuolella päivän sana on hiilarit. Lauma ystäviäni on lähimenneisyydessä vaihtanut lajinimikkeensä karpiksi. Karppi (lat. low-carbonatus hurahdus) on nisäkäs, jolla on viha-rakkaussuhde hiilihydraatteihin. Viha-, koska ne lihottavat ja rakkaus-, koska niiden pakkomielteisen vahtaamisen kautta on jälleen löytynyt kauan sitten kadotettu mielenkiinto arkipäiväiseen kokkaukseen. Ilmiössä sinänsä ei olisi mitään uutta eikä yllättävää, ellei tartunnan saaneiden joukossa olisi tällä kertaa niin paljon myös miehiä.
Minäkin olen hiilihydraattitietoinen. Luin nimittäin aihetta käsittelevät artikkelit Pirkka- ja Yhteishyvä -lehdistä joskus vuonna 2007 tai -08. En siksi, että olisin ollut kiinnostunut hiilihydraateista. Vaan siksi, että yhtä aikaa postiluukkuun kolahtaneiden lehtien käsitys hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta oli kiinnostavan erilainen. Herkkäuskoisempi olisi voinut hämmentyä. Loput saivat ilmaista naurujoogaa. Jos ymmärsivät joogata.
S-yhtymän sanoma oli, että hiilihydraatteja ei tule syödä. Siis perunaa, pastaa, riisiä ja viljoja. Lisätä tuli runsasproteiinisia ruoka-aineita kuten lihaa ja kananmunaa. Energiasta enintään 11% saisi tulla hiilareista. Lehden mukaan low-carbonatus hurahdus oli saavuttanut suurta suosiota, sekä osoittautunut kaikkinaisessa elämänparannuksessa tehokkaaksi.
K-yhtymän sanoma oli, että hiilihydraatteja tuli syödä. Siis perunaa, pastaa, riisiä ja viljoja. Vähentää tuli runsasproteiinisia ruoka-aineita kuten lihaa ja kananmunia. Kovaksikeitetty ravitsemusterapeutti saarnasi, että vähintään 50% energiasta tulisi saada hiilareista. Muuten tulee suolistolle kuituja ikävä.
Ota siitä sitten selvä. Olen pari-kolme vuotta yrittänyt tarkkailla, kummat ovat hoikempia, Plussa- vai Bonusasiakkaat. En ole saanut muuta tolkkua kuin että mitä pidemmät kassajonot, sitä laihemmat hymyt, ja että mammuttimarkkinoilla näkee mammutteja.
Niille, joiden mielestä karppi on kala, on muitakin vaihtoehtoja. Ei tarvitse kuin valita: ollakko kasvis, luomu, reilu, elävän ravinnon harrastaja (ei tarkoita kissapedoksi ryhtymistä), sokeririippuvainen (tästä kerrottiin muistaakseni Posti-lehdessä: idea oli, että sokeri korvattiin voilla, painoa lähti ja masennuskin samoin tein), kytätäkö patentoituja Pisteitä, syödäkö päivässä kerran vai kuusi, vaihtaako voi Beceliin vai toisinpäin. Muuan ravitsemustieteilijä valisti taannoin, että kaikkea, missä lukee KEVYT, pitäisi välttää.
Miksi se sitten on näin monimutkaista? Siksi, että oikeasti jokainen tietää, miten laihdutaan. Sen unohtamiseen tarvitaan kaikki maailman ravintoneuvojat, -terapeutit, -lehdet, -lisät, -kurssit, -borssit ja kaalikeitot.
Sehän on niin kertakaikkisen kismittävää lähteä lenkille koleaan tihkuun tai purevaan pakkaseen, kun vaihtoehtona on lösähtäminen sohvatyynyjen sekaan sipsipussin kera. Tai kirjoittaa kauppalappuun keittojuureksia ja parsakaalia, kun mieli tekisi vasikkafondilla maustettua sikanautajauhelihalasagnea, jonka kaikissa kolmessa kerroksessa on eri juustoa.
Kun jäätiköntutkimiseen erikoistunut jäätikkötutkija sanoo, että meillä ei ole tarpeeksi tietoa voidaksemme arvioida, oliko ilmastonmuutoksella vaikutusta jäätikön lohkeamiseen, riemastuu puoli maailmaa. Jes, mikä lausunto. Sehän sanoi, ettei ilmastonmuutos vaikuttanut siihen. Sitähän mä oon aina sanonut. Luonnollista kehitystä, niinhän se tutkija sanoi.
Toisella puolella, vastapäätä tappelukukkojen rintamaa seisova kirjava kana herää pörhäyttämään siipiään niin että höyhenpeite pöllähtää. Mitä! Hölmöt! Totta kai vaikutti. Se luonnollinen kehitys, joka jäätiköitä lohkoo, johtuu ilmaston lämpenemisestä. SINUN autosi pakokaasuista ja syömäsi ulkofileepihvin eläessään tuhnuttelemasta metaanista. Usko ja häpeä!
Sou? kysyy kukkojen kirkuvanvärinen armeija ylimielisesti. Meillä on tässä jyviä pahnujen keskellä ja me nokitaan nyt niitä, eikä meidän onnelliseen kukkoiluun tässä kanalassa mitään vaikuta vaikka joku jäävuori jossain lohkeaisikin. Eiköhän se kohta sula sinne mereen. Nokka soukemmalle tai saat räpistellä muualle munimaan.
Kotkotkotkot! kiljuu kirjava kana. Sulaisikin! Mutta se voi jäädä vuosikymmeniksi sinne lillumaan ja sotkea merivirtoja ja vaikka mitä! Ja meille tulee entistäkin kylmempiä talvia kun se jäähdyttää golfvirran! Eikä se ole ainoa lohkare! Se "luonnollinen kehitys" tarkoittaa sitä, että jäätiköt murenevat yksi kerrallaan etelästä ja pohjoisesta ja vuortenhuipuilta, ja niistä maista loppuu juomavesi jotka ovat saaneet vetensä vuorten jäätiköiltä, Pakistanista ja Intiasta ja Etelä-Amerikan Andien juurelta. Ihmisiä kuolee janoon ja sotia syttyy! Maailmanrauha menee! Kettu hyökkää meidänkin kanalaan!
No nyt se sekos, sanovat kukot ja katsovat säälivästi toisiaan. Eikös se huoli ollut tähän asti liian lämpimät talvet eikä kylmät. Jos joku jättimäinen jääpala nyt ratkaisee ilmaston lämpenemisen täällä pohjolan perällä niin sehän on vain hyvä, vai kuinka? Ja mitä se höpisee vuoristoista? Ei kai kukaan nyt jäätä juo? Vedeksihän se täytyy sulattaa kuitenkin ennen kuin sitä voi juoda; säästyy energiaa niissäkin köyhissä maissa, kun itsestään sulaa. Ja kettu, vanha kuoma, ei kai sitä nyt tähän sotketa? Kettuhan voi juoda Saimaasta suoraan. Ja meillähän on vettä vaikka muille jakaa, kun isäntä aina aamuisin kaataa kupin täyteen vettä. Meidän ei tarvitse vedestä sotia. Kunhan ei kukaan meidän kupille tule.
Siinäpä se, tuhahtaa kirjava kana, ja vetäytyy nurkkaansa munimaan. Siinäpä se.
---
Melkein viisitoista vuotta sitten istuttiin maantiedon tunnilla, joukko isokorvaisia ja pitkänenäisiä varhaisteinejä finneineen ja hikisinen kainaloineen, ja luettiin peruskoulun oppikirjasta, että vuonna 2050 suomi on Lahtea myöten veden alla, jos kasvihuoneilmiö nykyisellä tahdilla jatkuu. Kotona sitten keskusteltiin vanhempien kanssa, edellisen sukupolven, joka osasi suhteuttaa tämän "nykytutkimuksen" pitkään elämänkokemukseensa. Ei syytä huoleen, aina eri aikoina huolestutaan eri asioista, tämä kasvihuoneilmiö on nyt uusi juttu, mutta kyllä siihen ratkaisu keksitään tai huomataan ajan kanssa että ei se ihan niin ollutkaan. Aina tulee uusia tutkimuksia ja niiden valossa ne asiat taas alkavat näyttää erilaisilta. Ei hätää. Suomi on rikas maa eikä pääkaupunkiseudun anneta veden alle jäädä.
Samoin luettiin siitä että vesi ei riitä, siitä luettiin jo aikaisemmin; ala-asteella melkein kaksi vuosikymmentä sitten oli jo ne karmaisevat käyrät eksponentiaalisesta väestökehityksestä nähtävillä, ja ennusteet siitä, että seuraava maailmansota käydään puhtaasta vedestä. Pienet kymmenvuotiaat silmät pyöreinä imivät tyhjään tauluunsa tiedonjyväsiä, jotka vastuuntuntoiset vanhemmat illalla kotona järkkymättömällä elämänkokemuksellaan jauhoivat murusiksi. Lapsen päähän ne muruset kuitenkin jäivät. Ja ajatuksen kalpea aavistus siitä, että on asioita, jotka väistämättä ajavat edellisen sukupolven pysäkistä ohi.
Vuodet kuluivat ja kasvihuoneilmiö vaihtoi nimensä ilmastonmuutokseksi. Tuli uusia tutkimuksia, ja asiat alkoivat kuin alkoivatkin näyttää erilaisilta. "Kasvihuoneilmiö" ei jatkunut silloisella tahdilla. Se kiihtyi. Ilmastonmuutos alkoi ruokkia itseään tavalla jonka voisi nykyisellään diagnosoida ahmimishäiriöksi. Ahmimishäiriö johtaa bulimiaan. Oksennuskohtaukset pyyhkivät rannikkokaupunkeja mennessään säännöllisen epäsäännöllisesti: Phuket, New Orleans, Haiti... Ilmastonmuutoksen rasvaripulista joutuvat kärsimään muutkin kuin merenrannat: Kreikan maastopalot, Pakistanin maanjäristykset, Yhdysvaltain vesipula...
Ajattelin lapsena, että en uskaltaisi asua San Fransiscossa. Silti sinne rakennetaan pilvenpiirtäjiä. Ja Helsinkiin kerrostaloja.
Sitä, minkä tutkijat (ja lapset) ovat tienneet jo vuosikymmeniä, ei raha usko vieläkään. Bisnesmaailma ei elä tutkimuksista, se elää ahneudesta. Ahneus ei tunne vuotta 2050. Se on aivan liian kaukainen ajankohta kiinnostaakseen. Bisnesmaailmaa kiinnostaa seuraava vuosineljännes, ja se, kuinka siitä saa tahkottua irti mahdollisimman suuret voitot.
]]>
Sitä saattaa kulkea jonkun ihmisen ohi lukemattomia kertoja kuten seinän tai puhelinpylvään ohi kuljetaan, tajuamatta, että ohittaa mitään erityistä. Ehkä tietää nimen, ehkä saattaisi osata kuvailla ihmisen, jos joku sellaista sattuisi kysymään. Sitten, joskus vain, tapahtuu jotain ja yhtäkkiä huomaa kuin heränneensä; hei, tuossahan on tuollainenkin ihminen.
Myöhemmin, vuosien päästä, saattaa nauraa parhaan ystävänsä kanssa iltateekupposen ääressä, että muistatko, sielläkin me olimme ja siellä ja siellä, emmekä tunteneet toisiamme. Miksiköhän emme tutustuneet aiemmin?
---
Useimmilla ihmisillä kai on paljon tuttavia mutta vähän ystäviä. Joillakuilla ei tuttaviakaan ole montaa, ystävistä puhumattakaan. Joillakin taas on suunnattoman paljon ystäviä, joita halataan erotessa ja tavatessa ja annetaan poskisuudelmia ja lähetellään postikortteja, joissa on sydämiä ja halailevia nalleja.
Omassa elämässäni on ystävyyttä ollut monensorttista. On kausiluontoista ystävyyttä, sellaista, joka liittyy johonkin tiettyyn elämänvaiheeseen. Myöhemmin, kun kumpikin on edelleen kasvanut omaan suuntaansa, on ystävyys muuttunut yhteiseksi ikäväksi menneeseen aikaan; muistatko, miten hauskaa meillä oli silloin?
Teini-iässä ystävyyssuhteet olivat sidoksissa hauskanpitoon. Paras ystävä oli se, jonka kanssa kulloinkin keksittiin parhaat tempaukset. Se oli ehkä kaveruuden kevyin aste, monen mielestä ei ystävyyttä laisinkaan, sillä bestikset vaihtuivat tiuhaan. Silti jokainen paraskaveri oli silloisen maailman tärkein ihminen ja murrosikäisen vertaispsykologina välttämätön.
Jotkut ystävyyssuhteet muodostuvat olosuhteiden pakosta. On vain joku ihminen, työkaveri, sukulainen, naapuri tai puolisonsukulainen tai muu sellainen, jonka kanssa kerta kaikkiaan tulee oltua yhdessä, vaikka kumpikaan ei tiedä, ollaanko sitä ystäviä vai ei. Tällaisella suhteella on erittäin hyvät mahdollisuudet kehittyä elinikäiseksi ystävyydeksi, tai sitten ei.
Sitten on ihastusystävyyttä. Jokin valovoimainen henkilö saa pitkästä aikaa sinut nauramaan, ja ajattelet, että siinäpä minulle uusi ystävä, tuohon tahdonkin tutustua paremmin. Lähempi tuttavuus saattaa paljastaa, että toinen onkin vain luonteeltaan nauravainen ja omaa kaltaisiasi wannabe-ystäviä aivan tarpeeksi ilman sinuakin.
Aina on niitä ystäviä, joihin pitäisi pitää enemmän yhteyttä. Minulla ainakin. Nämä ihmiset ovat niitä, joita kohtaan on kaikkein lämpimimmät ajatukset, joiden kanssa ystävyyttä ei koskaan halua lopettaa, mutta joihin syystä tai toisesta ei arkielämän huiskeessa törmää. Nämä ovat niitä, joille minä valitsen pinkan kauneimmat joulukortit. Ihmisiä, joille haluan sanoa, että olet minulle tärkeä, vaikka en nyt juuri, tässä elämänvaiheessa, ehdikään tavata sinua kovin usein; ethän sinäkään unohda minua?
---
Yksinäisyys, masennus ja syrjäytyneisyys ovat sukua keskenään. Läpi-individualistisessa yhteiskunnassamme, jolle yhteisöllisyys ja lähimmäisestä huolehtiminen ovat historiaa, on määrättömästi yksinäisyyttä. Masennusta ja syrjäytyneisyyttä hoidetaan projekteilla ja tukiryhmillä. Apuun hakeutuvat ovat ääritapauksia, marginaali, jäävuorenhuippu. Pärjääviä yksinäisiä ihmisiä on vielä paljon, paljon enemmän.
Empatia on tietysti tärkeää siksi, että empaattinen lapsi ei kiusaa. Kyky empatiaan on myös yksi niistä luonteenpiirteistä, jotka tekevät ihmisestä vahvan. Sekään ei ole merkityksetöntä, millainen luonne on lapsella, joka joutuu näyttelemään kiusatun roolin elävän elämän näytelmässä.
Peruskouluiässä ihmisen luonne muovautuu ehkä kaikkein eniten. Kriittinen vuosikymmen kuudesta kuuteentoista vuoteen muokkaa nuoren minä-kuvan sellaiseksi, jona se säilyy, ainakin osittain, läpi elämän. Vuorovaikutustaidot, itsetunto, suhde kanssaihmisiin ja omaan itseen - olenko alistuja, alistaja, tasavertainen? Syrjäänvetäytyjä, päällepäsmäri? Arvostettu, vai muiden ja itseni halveksima? Ihmisystävä vai ihmisvihaaja?
Empaattiset lapset ovat niitä, jotka ottavat illalla sänkyynsä pehmolelujen lisäksi kaikki barbiet, traktorit ja dinosaurukset, jotta yhdellekään lelulle ei tulisi paha mieli. Kun tällainen lapsi joutuu kokemaan syrjintää ja kiusaamista, kokemus vahvistaa empaattista piirrettä lapsen luonteessa entisestään. Lapsesta tulee humanisti, joka pitää heikkojen puolta elämässä. Lapsi kasvaa omien kokemustensa kautta vihaamaan sortoa ja väkivaltaa. Näistä lapsista tulee aikuisena filosofeja, kirjailijoita, hyväntekeväisyysaktivisteja ja rauhanpoliitikkoja, tai sitten vain aivan tavallisia ihmisiä, jotka ovat onnellisia saadessaan itse elää rauhassa ja antavat kaikkien muidenkin elää rauhassa. Empaattinen lapsi (ja aikuinen) halveksii ja säälii kiusaajiaan.
Lapsi, joka ei kykene empatiaan, ei sääli. Itsekäs lapsi työntää toiset sivuun tavoitteidensa tieltä. Empatian puute yhdistettynä voimakastahtoiseen luonteeseen synnyttää kiusaajan. Heikolla itsetunnolla varustetuista epäempaattisista lapsista taas syntyy se liehittelijäjoukko, joka nauraa vieressä, kun yhtä kiusataan. "Kun olen kiusaajien puolella, ne eivät ala kiusata minua", on tyypillinen ajatus koulumaailmassa.
Tällainenkin lapsi voi joutua kiusatuksi. Silloin syntyy katkeruus. Epäempaattinen lapsi tajuaa, kuinka epäreilua on, että juuri häntä kiusataan, eikä vaikka tuota toista tuossa. Tilannetta pahentaa se, että lapsi, jolla on itselläänkin taipumus kiusaamiseen, ei kiusatuksi jouduttuaan saa empatiaa muilta; ja katkeruus syvenee entisestään.
Lapsena koettu epäoikeudenmukaisuus vahingoittaa empatiaan kykenemättömän ihmisen psyykeä pysyvästi. Katkeroitunut ihminen kostaa kärsimänsä vääryydet heikommilleen, alitajuisesti ja tiedostamatta. Jokainen tunnemme ihmistyypin, jonka edustajia kirjallisuus kutsuu "myrkyllisiksi"; teräväkielisiä pahanpuhujia, jotka nauttivat eniten tilanteista, joissa saavat nolata toisen.
Tuleeko näistä, lapsuudessa koetun kiusaamisen katkeroittamista, niitä työpaikkakiusaajia, joista media puhuu? Tuleeko näistä niitä, jotka lyövät omia lapsiaan, tai vaimoaan? Ainakin näistä tulee niitä, jotka puolustavat omia lapsiaan muita vastaan epärehellisyyteen asti. Vanhempia, jotka hankkivat ennemmin lapsensa opettajalle potkut kuin myöntävät, että omassa kullanmurussa voi olla jotain vikaa.
Hyvä on, nämä ovat kärjistettyjä esimerkkejä. Jokainen kiusattu tai kiusaaja on erilainen. Ei ole vain empaattisia lapsia ja epäempaattisia lapsia; mustan ja valkoisen väliltä löytyy kaikki harmaan sävyt. Kuitenkin elävä elämä itse on täynnä kärjistettyjä esimerkkejä; mikä ajaa nuoren, älykkään ihmisen vetämään esiin aseen koulunsa käytävillä, ellei katkeruus?
Tärkeintä on se, että asioista puhutaan. Koulukiusaaminen ei ole vähäpätöinen puheenaiheiden joukossa. On etsittävä keinoja, joita käytettäessä ei unohdu, että kiusaajakin voi olla uhri; empatian puute ei koskaan ole lapsen oma vika, vaan johtuu niistä olosuhteista, joissa lapsi on kasvanut ja kasvatettu. Useimmiten kiusaaminen ei edes ole määrätietoista, vaan pelkkä ajattelemattomuus kärjistää monia tilanteita. Senhän tiedämme me aikuisetkin omista ihmissuhteistamme.
Perheenjäseneni kävi työpaikkalääkärillä pitkään kestäneen flunssan vuoksi. Lääkäri ei varsinaisesti havainnut mitään tulehdusta, mutta määräsipä nyt kuitenkin antibioottikuurin, koska flunssa oli kestänyt niin pitkään. Perheenjäseneni haki kuurin ja söi sen.
Lueskelin huvin vuoksi paketin sisässä olevaa paperia. Tuoteselosteesta löytyi otsikko Mahdolliset haittavaikutukset, jonka alla oleva lista sai flunssan kuulostamaan melko pikkuruiselta pahalta.
Yleisiä ja melko harvinaisia haittavaikutuksia:
Pahoinvointi, oksentelu, ripuli ja vatsakivut,
väsymys, päänsärky, huimaus, unettomuus ja voimattomuus.
Kouristukset.
Ilmavaivat, ruuansulatushäiriöt, ruokahaluttomuus ja löysät ulosteet.
Ihottuma ja kutina.
Levottomuus.
Nivelkipu.
Emätintulehdus.
Harvinaisia haittavaikutuksia:
Nopeasti kehittyvä yleisoirein esiintyvä voimakas allerginen reaktio (anafylaktinen sokki) ja turvotus.
Veren trombosyyttien niukkuus.
Harhatuntemukset ja yliaktiivisuus.
Sydämen tykytys ja rytmihäiriöt.
Ummetus, ohut- ja paksusuolen haavainen tulehdus (pseudomembranoottinen koliitti),
makuaistin muutokset ja kielen värjäytyminen.
Kohtauksittain esiintyvä ihon paikallinen turvotus (angioedeema),
valoherkkyys, nokkosihottuma,
monimuotoinen punavihoittuma (Erythema multiforme)
ja sen hengenvaarallinen muoto Stevens-Johnsonin oireyhtymä
sekä orvaskeden tuhoutuminen (Lyellin oireyhtymä).
Maksa-arvojen muutokset, maksatulehdus, keltaisuus, maksanekroosi ja maksan toimintahäiriöt. Aggressiivisuus, hermostuneisuus ja ahdistuneisuus.
Munuaistulehdus ja äkillinen munuaisten vajaatoiminta.
Kuulon heikkeneminen, kuurous ja korvien soiminen (tinnitus).
--
Itse muistan saaneeni lähihistoriassa ainakin kaksi antibioottireseptiä ilman, että minusta olisi löytynyt varsinaista tulehdusta. Molemmilla kerroilla jätin menemättä apteekkiin. Samoin muistan menetelleeni ainakin kerran lapseni antibioottikuurin kohdalla. Koska vaivat paranivat ilmankin, aion noudattaa samaa periaatetta jatkossakin.
]]>