tuulesta minä kirjoitan
ja sateessa
kuljen pystypäin ja nauran
vaikka tiedän, etteivät muut ihmiset

metsiä minä rakastan
ja niistä kirjoitan
en sodista, huumeista, kauhuista
vaan tulesta, joka palaa sisällä taas yhden emilian
joka sydämensä antoi hanhiauran matkaan

                            valkeista siivistä tuhansien timanttien sarja
                            järven pinnasta taivaalta pisaroina joissa syntyy maailma
                            hanhen kurkusta kesäisten tunturien huuto
                            pohjolan lumisten honkien humina
                            kuule minua, kevät ja syksy

illanhämärässä minä kirjoitan
sammaleisella kivellä metsän tuoksun
lepoon käyvien lehtien laulun
näen äänen, joka tuulessa pakenee
puhu minulle, hiljainen maa