EU on pahoillaan myös toisesta asiasta: siitä, että kansalaisten enemmistö epäsäännöllisesti tehdyissä kyselyissä säännöllisesti vastustaa Turkin ottamista EU:n jäseneksi. Huolimatta asiantuntijoiden vakuutteluista, että Turkin saaminen unioniin on välttämätöntä maailmanrauhan lisäksi myös tulevaisuudessa häämöttävän työvoimapulan tähden.

Vuosikymmeniä sitten alkaneesta tasaveroisuuskasvatuksesta huolimatta maailma on edelleen kaikkea muuta kuin tasavertainen. Me länsimaalaiset (me? itäisen naapurimme ajattelussa Suomi on kai joskus laskettu kuuluvaksi itäblokkiin) olemme tietyllä tavalla sisäistäneet arjalaisen ajattelun; vaikkemme sitä ehkä ääneen myönnäkään, pidämme alitajuntaisesti kuitenkin itseämme jotenkin jalompina, fiksumpina ja trendikkäämpinä kuin idän ja etelän asukkaita. Viime vuosina tämä puolivakava ylenkatse on laajentunut, ennen kaikkea Irakin sodan ja Bushin politiikan tähden, osaltaan koskemaan myös amerikkalaisia. Me olemme eurooppalaisia, meillä on hyvinvointi ja sivistys, meillä on hygienia, äly ja koulutus.

Britannialla on toki oikeus olla ottamatta vastaan bulgarialaisia, jollei se halua. Näinhän se on aina ollut; jokainen valtio huolehtii ensin omistaan ja sitten vasta muista. Länsimaiden resuiset lapset, siltojenalusten asukit ja myös rikolliset kuuluvat monesti kunkin maan vähemmistökansallisuuksiin. Kansalaisiksi lasketaan, ei ne, joilla on kansalaisuus, vaan ne, joilla on oikean värinen iho. Vaikkei valtio tätä jaottelua suoranaisesti tekisi, kansalaiset kuitenkin tekevät.

Euroopan yhdentymisen olisi voinut kuvitella tasoittavan näitä kansallisuuksien välisiä rajoja. Tietyllä tapaa on kuitenkin käynyt päinvastoin. EU:n laajeneminen itään ei herättänyt juurikaan vastustusta niin kauan, kun kyseessä olivat puhtaan valkoiset, kristityt kansat, jotka ikään kuin pelastettiin entisen Neuvostoliiton ikeen alta Äiti Euroopan suureen syliin. Nyt, kun puhutaan Turkin jäsenyysneuvotteluista, ollaan ensimmäisen kerran todellisilla kansallisuusrajoilla, itse asian ytimessä.

Laajentumiskomissaari Olli Rehn on useaan otteeseen varoitellut eurooppalaisia tyrmäämästä neuvotteluja rasismilla. Rehnin mukaan Turkki saattaa itse heittää pyyhkeen kehään, jos huomaa, että Eurooppa katsoo sitä ylen. Tulevaisuus näyttää, kuinka asiassa käy; kytkeytyykö muslimimaaksi melkoisen modernisoitunut Turkki Eurooppaan vaiko entistä tiukemmin Lähi-itään ja Aasiaan. Loppujen lopuksi ratkaisun tekevät turkkilaiset itse.