Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että hyvätuloiset eivät tarvitse lapsilisiä. Ainakaan yhtä paljon kuin muut.

Toisin sanoen suurin osa suomalaisista ei katso itse kuuluvansa hyvätuloisiin.

Hyvätuloisen määritelmää on kiinnostavaa pohtia maassa, jossa köyhiä ei juuri ole, eikä rikkaitakaan kovin montaa. Kansa, joka koostuu liki pelkästä keskiluokasta, on poikkeuksellinen maailmassa. Kysymys kuuluu, onko Suomen keskiluokka hyvin vai huonosti toimeentulevaa?

Milloin ihminen on omasta mielestään niin hyvätuloinen, ettei katso enää tarvitsevansa sosiaalietuuksia?

Ehkä sitten, kun talon ja kahden auton lisäksi on kesämökki Saimaalla ja toinen saaristossa. Kun golf ei tunnu kalliilta ja sapattivuosia on helppo pitää. Luopuisinko lapsilisistä, jos minulla olisi lomaosake Lapissa ja purjevene Ahvenanmaalla? Tuskin.

Mutta naapurin Esko. Sen kakarat ei kyllä lapsilisiä tarvitse. Ihan vaan sen hymyn takia, joka sillä on naamalla aina aamuisin, kun se ajaa Bemarinsa puhtaana tallista, sen niin kiiltäväksi vahatun, ja nostaa kättä meille, jotka parkkipaikalla raappaamme kädet sinisinä tuulilasejamme. Sille voisi oikeastaan mätkäistä jonkun lisäveronkin, vaikka kiiltävyysveron. Eskoveron.

Kaikki ovat varmasti samaa mieltä siitä, että minimivanhempainrahalla elävä yksinhuoltaja ei ole hyvätuloinen. Mutta entäpä perheet, joissa tilille mätkähtää edes yksi säännöllinen palkka kuukaudessa. Kuinka moni äiti todella joutuu vaihtamaan liharuoan kaurapuuroon, kun ei ole varaa? Näemmekö usein lapsia puhki kuluneissa vaatteissa? Tulemmeko huonosti toimeen?

Suomalaisten tulotasoa voi arvioida vaikka ajamalla perjantaina vitostietä etelään. Pääkaupunkiseudun keskiluokka löytyy vastaantulijoiden kaistalta siistissä rivissä, Heinolan kohdalla vielä mukavasti pysähdyksissä. Harvassa ovat viisitoista vuotta vanhat autot.