Kaikki alkaa siitä, että huomaa toisen ihmisen.

Sitä saattaa kulkea jonkun ihmisen ohi lukemattomia kertoja kuten seinän tai puhelinpylvään ohi kuljetaan, tajuamatta, että ohittaa mitään erityistä. Ehkä tietää nimen, ehkä saattaisi osata kuvailla ihmisen, jos joku sellaista sattuisi kysymään. Sitten, joskus vain, tapahtuu jotain ja yhtäkkiä huomaa kuin heränneensä; hei, tuossahan on tuollainenkin ihminen.

Myöhemmin, vuosien päästä, saattaa nauraa parhaan ystävänsä kanssa iltateekupposen ääressä, että muistatko, sielläkin me olimme ja siellä ja siellä, emmekä tunteneet toisiamme. Miksiköhän emme tutustuneet aiemmin?

---

Useimmilla ihmisillä kai on paljon tuttavia mutta vähän ystäviä. Joillakuilla ei tuttaviakaan ole montaa, ystävistä puhumattakaan. Joillakin taas on suunnattoman paljon ystäviä, joita halataan erotessa ja tavatessa ja annetaan poskisuudelmia ja lähetellään postikortteja, joissa on sydämiä ja halailevia nalleja.

Omassa elämässäni on ystävyyttä ollut monensorttista. On kausiluontoista ystävyyttä, sellaista, joka liittyy johonkin tiettyyn elämänvaiheeseen. Myöhemmin, kun kumpikin on edelleen kasvanut omaan suuntaansa, on ystävyys muuttunut yhteiseksi ikäväksi menneeseen aikaan; muistatko, miten hauskaa meillä oli silloin?

Teini-iässä ystävyyssuhteet olivat sidoksissa hauskanpitoon. Paras ystävä oli se, jonka kanssa kulloinkin keksittiin parhaat tempaukset. Se oli ehkä kaveruuden kevyin aste, monen mielestä ei ystävyyttä laisinkaan, sillä bestikset vaihtuivat tiuhaan. Silti jokainen paraskaveri oli silloisen maailman tärkein ihminen ja murrosikäisen vertaispsykologina välttämätön.

Jotkut ystävyyssuhteet muodostuvat olosuhteiden pakosta. On vain joku ihminen, työkaveri, sukulainen, naapuri tai puolisonsukulainen tai muu sellainen, jonka kanssa kerta kaikkiaan tulee oltua yhdessä, vaikka kumpikaan ei tiedä, ollaanko sitä ystäviä vai ei. Tällaisella suhteella on erittäin hyvät mahdollisuudet kehittyä elinikäiseksi ystävyydeksi, tai sitten ei.

Sitten on ihastusystävyyttä. Jokin valovoimainen henkilö saa pitkästä aikaa sinut nauramaan, ja ajattelet, että siinäpä minulle uusi ystävä, tuohon tahdonkin tutustua paremmin. Lähempi tuttavuus saattaa paljastaa, että toinen onkin vain luonteeltaan nauravainen ja omaa kaltaisiasi wannabe-ystäviä aivan tarpeeksi ilman sinuakin.

Aina on niitä ystäviä, joihin pitäisi pitää enemmän yhteyttä. Minulla ainakin. Nämä ihmiset ovat niitä, joita kohtaan on kaikkein lämpimimmät ajatukset, joiden kanssa ystävyyttä ei koskaan halua lopettaa, mutta joihin syystä tai toisesta ei arkielämän huiskeessa törmää. Nämä ovat niitä, joille minä valitsen pinkan kauneimmat joulukortit. Ihmisiä, joille haluan sanoa, että olet minulle tärkeä, vaikka en nyt juuri, tässä elämänvaiheessa, ehdikään tavata sinua kovin usein; ethän sinäkään unohda minua?

---

Yksinäisyys, masennus ja syrjäytyneisyys ovat sukua keskenään. Läpi-individualistisessa yhteiskunnassamme, jolle yhteisöllisyys ja lähimmäisestä huolehtiminen ovat historiaa, on määrättömästi yksinäisyyttä. Masennusta ja syrjäytyneisyyttä hoidetaan projekteilla ja tukiryhmillä. Apuun hakeutuvat ovat ääritapauksia, marginaali, jäävuorenhuippu. Pärjääviä yksinäisiä ihmisiä on vielä paljon, paljon enemmän.